25. heinäkuuta 2016

Valkoisessa Puussa vihreän puun varjossa


Seinäjoelle on saatu lyhyessä ajassa uusia kahviloita muutaman vanhan hyvän lisäksi.

Hellepäivän iloksi viivähdimme ystäväni Outin kanssa Cafe Valkoisessa Puussa Seinäjoen keskustassa. 

Kuumana päivänä teki mieli enemmän suolaista kuin makeaa, ja valitsimme paahdetut valkosipuli-juusto-tomaattikastikeleivät. Outin kupissa oli haudutettua teetä (rooibos-vanilja) ja minulla ihanan kylmää jäälattea. 

Sisällä kahvila tarjoaa näin kesäkuumalla miellyttävää viileyttä, mutta me valitsimme kuitenkin ulkoterassin. 

Oli sopivan joutilas iltapäivä istua rauhassa ison vaahteran varjossa, katsella viereisen puiston elämää, puhella niitä näitä ja antaa vain ajan tulla ja mennä.




Valkoinen Puu on lifestyle-yritys, jossa tarjoillaan kotitekoisia leivonnaisia ja myydään oman keramiikkapajan tuotantoa. Erikoismaininta amerikkalaisperinnön vaalimisesta eli niistä houkuttelevista kakuista ja leivonnaisista! Kahvila on toiminut jo aiemmin Kauhajoella ihastuttavassa puutalossa. Tänä kesänä se avasi ovensa myös Seinäjoella, täkäläisten hartaan odotuksen jälkeen. 

Valkoinen Puu Cafe & Shop
Topeeka 15, Kauhajoki ja 
Kalevankatu 12-15, Seinäjoki

www.valkoinenpuu.fi

2 kommenttia:

  1. Kävimme pari vuotta sitten Kauhajoen Valkoisessa Puussa. Ihana paikka - upeaa keramiikkaa, jota tietenkin tarttui mukaan. Kuin myös maan mainio suklaakakku, kun seuraavana päivänä oli kotiin Turkuun tulossa vieraita. Se myytiin mukaan astiassaan. Toiveena oli, että se palautetaan joskus. Aikeissa kyllä on, mutta ei ole tullut ajettua Kauhajoella päin sen jälkeen. Mahtaisikohan sen voida palauttaa Seinäjoelle? Kiitos luottamuksesta, suklaaherkku oli aivan ihana!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula!
      Kauhajoen ja Seinäjoen Valkoiet Puut ovat miljöinä hyvin erilaisia, mutta onnistuneita molemmat omalla tavallaan. Ja tuotteet ovat todellakin hienoja. Uskon että se kakku on ollut suussasulavan hyvää! En tunne yrittäjiä, mutta ajattelen nyt heidän puolestaan, että astian voi palauttaa kumpaan paikkaan vain :)

      Poista